keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Jeeesus, meidän voimamme.

Rakas Lähimmäiseni, "Herra siuatkoon meitä ja varjelkoon meitä" kaikilla teillämme! Syksy on värjännyt vaahterat kauppatieni varrella jo todelliseen väriloistoon! Vain yksi pakkasyö voi sen saada aikaan! Tervetuloa syksy väreinesi kaikkinesi! Ilo vuodenajoista!

Rakas kanssakulkijani, syksyn viimeiset lehdet kuvasin joskus makuuhuoneeni ikkunasta. Nyt tuota puuta ei enää ole, näin vaihtuvat maisemamme ja päivämme. Mutta Jeesus on sama, nyt , aina ja iankaikkisesti. Hän on voimamme! Kiitetään Vapahtajaamme!

"Voima tulee täyteen heikkoudessa."

Rakas Lähimmäiseni, hyvin nukutti, kun sää viileni! Kiitos, rakas Taivaallinen Isä! Aina olen ihmetellyt sitä. kuinka erilaisia me ihmiset olemme. Toinen makaa onnellisena auringossa, vaikka helle nostaa lämpötilan yli kolmeenkymmeneen. Toinen etsii varjoa ja sittenkin hikoilee ja kaipaa virvoittavaa vettä. Tähän kai käy vanha sanonta, että tasan ei käy onnen lahjat!

Heikoksi on mummi itsensä tuntenut, kun on ollut kolmetoista hellepäivää. Monet kerrat sai haukkoa henkeään ja huutaa Herralta apua, kun vanha sydän ei tahtonut jaksaa. Mutta Isä kuuli, ja sain avun oikeaan aikaan. Kiitos, armollinen, Isä!

Juha Vähäsarjalla on tänään hyvä teksti Paavalilta: ""Mutta hän on vastannut minulle: "Minun voimani riittää sinulle. Voima tulee täyteen heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. 2 Kor.12:9.

Paavalilla olisi ollut mistä kehua: ihmeellisiä näkyjä ja kokemuksia. Jeesus oli opettanut hänelle evankeliumin salaisuudet. Sairaat paranivat hänen rukoillessaan heidän puolestaan. Ihmisiä tuli uskoon, kun hän kertoi heille evankeliumin, sanoman Jeesuksesta. Paavalilla olisi ollut niin paljon kehumisen aihetta, että kukaan ei olisi voinut vastata siihen.
Mutta Paavali ylpeili mieluummin heikkoudellaan, sillä hän tiesi, että Jumalan voima ei ole hänen omaa   voimaansa eikä Jumalan armo hänen omaa ansiotaan. Armo on lahjoista suurin, ja sen saa osakseen joka ei sitä ansaitse. Tämän armon säilyttämisen vuoksi Paavali ei tahtonut kerskailla siitä, kuinka häntä oli käytetty ihmeellisesti Jumalan työssä. Paavali tahtoi kerskata mieluummin heikkoudestaan ja suuresta Jumalasta, jonka työtä kaikki hyvä oli. Paavali pelkäsi ylpeyttään, sillä sen hedelmän hän tunsi hyvin."

Rakas Jumala, kiitos, että annat voimasi meille heikoille, että kestämme koetukset! Aamen.

Tänä aamuna, 27.8.2015, rakkaudella Mummi.
Tänä uusien mahdollisuuksien aamuna, 7.9.2016, rakkaudella Mummi.




Ei kommentteja: