sunnuntai 28. elokuuta 2016

Rukoillaan yhdessä.

Rakas Lähimmäiseni, tänään, lepopäivänä, meille on valmistettu juhla seurakunnassa. Mennään Sanan-kuuloon, kokemaan seurakuntayhteyttä ja kohtaamaan Jeesus, Vapahtajamme, ehtoollisella. "On riemu, kun saan tulla sun Herra temppeliis, ja porteistasi käydä sisälle pyhyyksiis!"

Jaakko Haavio avaa meille ilmastyskirjaa ja johdattaa meidät rukoukseen:
Ilm.19: "Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan sanovan: "Hallelujaa! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias. on ottanut hallituksen", ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. - Ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. Ja hänellä on vaippaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra." 

"Herra Jumala, auta meitä elämään uutta elämää sinun Henkesi kuljettamina. Estä meitä varjelemasta sinun hyvää salaisuuttasi perhesalaisuutena uskovien ahtaassa piirissä, vaan auta meitä jakamaan se niiden kanssa, jotka ovat siitä osattomat. Varjele meitä, ettemme väärennä evankeliumia fariseusten tavoin ja pöyhkeile omalla erinomaisuudellamme. Me tunnustamme sinulle oman syyllisyytemme ja yhteisen syyllisyytemme toistan kanssa. Sinä olet sulkenut meidät kaikki synnin alle voidaksesi kaikkia armahtaa. Kirkasta meille yhteinen Lunastajamme ja yhteinen kutsumuksemme olla sinun kanssasi ja yhteinen päämäärämme sinun iäisessä elämässäsi." Aamen.

Tänä aamuna, 28.8.2016, rakkaudella Mummi.     










1 kommentti:

Päivi kirjoitti...

Hei taas, Mummi!
Olipa koskettava blogikirjoitus tänäkin pyhäaamuna, joka on minulle myös "evankelistapäivien jälkeinen sunnuntai". Kii-tos!

"Varjele, ettemme pitäisi evankeliumia perhesalaisuutena.." Mikä Haavion kirja tämä on, josta näitä hartauksia poimit? Entä mitä ovat ne Mummin itsensä kirjoittamat kirjat ja saisiko niitä hankittua jostakin luettavaksi?

Kiitos kauniista sanoista tyttärestämme. Maria ilahtui terveisistä kovasti.

Ja kiitos, messuun olemme lähdössä mieheni kanssa kauniiseen kotikirkkoomme.
Rauhaisaa lepopäivää toivotellen,
Päivi