torstai 10. maaliskuuta 2016

Kristus on annettu kuolemaan meidän syntiemme tähden.

Rakas Lähimmäiseni, eilen kuulin suruviestin, että rakas ystävämme on poistunut keskuudestamme taivaan kotiin. Hänen hauraat keuhkonsa eivät kestäneet keskellämme riehuvaa flunssaa. Muistan hyvin, kun ystävä tuli iloiten kertomaan, että hänen miehensä on löytänyt armollisen Jumalan ja ilotsee vapaudestaan, syntien anteeksisaamisesta! Yhdessä he  saivat kiittää Jeesusta sydämen rauhasta. Kiitimme mekin yhdessä Jumalaa! Pian tuon kohtaamisen jälkeen hänen miehensä kutsuttiin taivaan kotiin. Ystävä soitti, että hän odottaa jälleennäkemistä miehensä kanssa. Nyt he molemmat ovat Isän kodissa, johon Jeesus on valmistanut sijan kaikille meille, jotka uskomme syntimme anteeksi Jeesuksen maahanvuotaneen veren kautta, ja he odottavat ylösnousemuksen aamua. Kiitetään Jumalaa siitä, että saimme nämä ystävät kauan pitää joukossamme! Me tapaamme vielä!

Martti Luther puhuu tänäänkin meille Jeesuksen armotyöstä. Uskotaan, että meidän kaikki syntimme on sovitettu:

Gal. 1:4
Jeesus Kristus antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden. Tutki
tarkasti erikseen jokaista näistä sanoista. Ota vaarin erityisesti
tuosta meidän-sanasta. Kaikki näet riippuu siitä, osaatko sovittaa sen
kohdalleen, sillä sillä on suuri paino. Ei ole vaikeaa sanoa ja uskoa,
että Kristus, Jumalan Poika, on annettu alttiiksi Pietarin, Paavalin ja
muiden pyhien ihmisten syntien tähden. Ajattelemme näet heidän tämän
armon ansainneen. Mutta kun näet itsesi ansiottomaksi saamaan osaksesi
armon, sinun on äärettömän vaikeaa sydämestäsi sanoa ja tunnustaa, että
Kristus on annettu alttiiksi sinun monien ja suurten syntiesi tähden.
Siksi onkin helppoa noin ylimalkaisesti ylistää ja kehua Kristuksen
hyvää tekoa. Mutta kun pitäisi lisätä tuo pieni sana meidän, arka luonto
ja järki säpsähtää, ei uskalla silloin lähestyä Jumalaa eikä soveltaa
itseensä näin suurta lahja-aarretta. Niinpä ei tahdotakaan olla
tekemisissä Jumalan kanssa muutoin kuin puhtaana, syntejä vailla.
Kristityn erikoista taitoa ja viisautta on pitää varmaa varmempina nämä
sanat: Kristus on annettu kuolemaan, ei vanhurskautemme eikä pyhyytemme,
vaan meidän syntiemme tähden. Ellet ole niitä, jotka sanovat: meidän
tähtemme, autuutesi on mennyttä.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 10..3.2016, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: