perjantai 18. maaliskuuta 2016

"Hän on se aurinko."

Rakas Lähimmäiseni, "Taas siunattu päivä nyt luo valoaan, ja armahan aamun se tuopi." Kaikille meilla Jumalan aurinko antaa valonsa ja kaikille katuville syntisille Jeesuksen armo on avoin. Kiitos Taivaallinen Isä huolenpidostasi! Kun me huudamme Sinua avuksi, meidän ei tarvitse olla yksin.

Päivän manna avaa meille Kristus-kanavan. Nautitaan mannaa ja kiitetään Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta!

Fil. 3:13
Unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on
edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää. Tämä elämä on uskon, rakkauden
ja ristin elämää. Nämä kolme eivät kuitenkaan tässä elämässä koskaan
tule täydellisiksi. Ainoastaan Kristuksessa ne ovat täydellisinä. Hän on
se aurinko, joka on annettu ja pantu meille esikuvana seurattavaksi.
Keskuudessamme on aina muutamia heikkoja, muutamia vahvoja ja toisia
vieläkin vahvempia. Ensin mainitut voivat tuskin mitään kärsiä, toiset
taas paljon.

Kaikkien meidän on näin oltava Kristuksen kuvan kaltaisia. Tämä elämähän
on sellaista vaeltamista, jossa aina käydään uskosta uskoon, rakkaudesta
rakkauteen, kärsivällisyydestä kärsivällisyyteen, rististä ristiin. Ei
ole vanhurskautta, vaan vanhurskaaksi tulemista. Emme ole vielä päässeet
perille, me kaikki olemme matkalla ja tiellä, toiset edellä, toiset
jäljessä. Jumala tyytyy, kun näkee meidän olevan toimessa ja
aikomuksessa. Mutta kun hän tahtonsa mukaisesti äkkiä saapuu, hän
vahvistaa uskon ja rakkauden sekä siirtää meidät silmänräpäyksessä tästä
elämästä taivaaseen.

Eläessämme meidän kuitenkin on aina kannettava toinen toisemme kuormaa,
niin kuin Kristus on kantanut meitä. Näin sitä suuremmalla syyllä, kun
ainoakaan meistä ei ole täydellinen.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 18.3.2016, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: