torstai 3. syyskuuta 2015

Eksytys suuri.

Rakas Lähimmäiseni, Juha Vähäsarja puhuu tänään eksytyksestä. Jos Sinulla ja minulla on oma seurakunta, jossa saamme kuulla puhdata Jumalan sanaa, seurakunta, jossa saamme nähdä syyllisyytemme ja meille julistetaan synnit anteeksi, ja seurakunta, jossa saamme kohdata Jeesuksen yhteisessä ehtoollispöydässä, me olemme turvassa. Pysytään uskollisina. Ei jätetä omaa seurakuntayhteyttämme!

Jos juoksemme paikasta toiseen, olemme suuressa vaarassa joutua harhateille, varsinkin, jos Jeesus on vasta tullut rakkaaksi.. Muistan, kuinka itsekin tarvitsin henkilökohtaista opetusta seurakunnan pastorilta, kun kuuntelin monenlaista sananjulistusta uskontieni alussa. Pastori teroitti, että Jumalan Sana on uskomme perusta, pysy omassa seurakunassa. Meillä jokaisella on kotona Raamattu, jonka sana hoitaa ja lääkitsee ahdistuksissamme ja Raamattu on paras tienviitta uskontiellämme.

Juha Vähäsarja opettaa: "Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo, ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden." Ilm. 16:15.

"Viimeisinä aikoina pahat henget vaikuttavat  suuren valheen etenemisen, niin että monet valitutkin eksyvät. Niiden aikaansaamia ihmeitä ja merkkejä ilmenee, ja ne ovat yksinkertaisen näyttäviä ja tehokkaita. Kun valhe leviää ihmeitten ja merkkien saattelemana, ihmiset eksyvät joukoittain.
Miten voi pysyä tiellä, pitää vaatteensa puhtaina? - Vain pysymällä Raamatun sanassa, maksoi mitä maksoi, tuntui miltä tuntui. Vain kuuliaisuus sanalle varjelee joutumasta harhaan koko muun maailman mukana. Nämä harhaopin menestyksen päivät ovat nyt lähempänä kuin yhtäkään sukupolvea ennen meitä. On sitä suurempi syy pysyä sanan alla turvassa. Uskonnolliset  kokemukset voivat olla vakuuttavia, perusteltuja, ihmeellisiä ja silti vääriä. Jumalan sana ei sen sijaan koskaan petä.

Rakas Jumala, kiitos Jeesuksen pelastustyöstä ja kiitos Pyhästä Sanastasi Raamatusta. Ohjaa meitä pysymään Sanasi valossa ja Jeesuksen Kristuksen armon alla. Aamen

Tänä aamuna, 3.9.2015, rakkaudella Mummi.

2 kommenttia:

pau kirjoitti...

Aamen. Näin se on. Tunteisiin ei pidä luottaa eikä ihmisiin, ei itseensäkään. Vain Jumalan sana on luotettava. Luetaan ja kuunnellaan sitä, joka päivä.

mummi kirjoitti...

Rakas Paula, yhdyn Sinun viisaaseen kehoitukseesi täysin sydämin. Pyydetään Herralta voimia Sanan tutkimiseen! Ole siunattu, rakas ystävä! Mummi