tiistai 21. heinäkuuta 2015

Jeesus, Sinä tunnet meidät.

Rakas Lähimmäiseni, eilen illalla tulivat rakkaat lomalaiset. Mummille on suuri ilo nähdä poikiamme perheineen. Tänään menemme toisen pojan kesäpaikkaan. Syömme yhdessä. Ilo on kaksinkertainen!
Näemme harvoin, siksi yhdessäolo on juhlaa!

Jeesus on läsnä aina, kun silmäni avaan. Hänelle tuon tänäänkin kiitokseni ja iloni. Hänelle kerron murheeni ja huoleni. Isä kuulee, kun Jeesuksen nimessä rukoillaan. Viivytään tänäänkin Isän edessä asioinemme. Annetaan hänelle syntimme ja taakkamme. Jeesus antaa levon ja rauhan sydämeen.

Juha Vähäsarja kertoo meille tänään, kuinka Jeesus tuntee meidät läpikotaisin. Hän tietää sydämemme ja ajatuksemme. Hän tahtoo meiltä totuutta salatuimpaan saakka!

"Mistä sinä minut tunnet?" kysyi Natanael. Jeesus vastasi hänelle: "Jo ennen kuin Filippus kutsui sinua, näin sinut viikunapuun alla." Joh. 1: 48.

Jeesus näki Natanaelin siellä. missä häntä ei ihmisen silmin voinut nähdä. Jeesus tunsi Natanaelin itse asiassa läpikotaisin, jo siitä lähtien, kun tämä vasta sai hahmonsa oman äitinsä kohdussa. Mikään Natanaelissa tai hänen elämässään ei ollut Jeesukselle vierasta.
Jeesus on nähnyt meidätkin aina ja näkee yhä vieläkin. Mikään ei ole häneltä salassa, ei pieninkään ajatus tai teko. Ei yksikään elämäämme kohtaava tapahtuma. Elämämme on kuin avoin kirja Jeesuksen silmien alla. Hänen varjeluksensa on jatkuvasti yllämme ja hänen enkelinsä ovat valveilla suojanamme. Jeesuksen omille hänen todellinen läsnäolonsa on elämän siunatuin asia."

Kiitos Jeesus, että Sinä olet kanssamme kaikki päivät Ja viet perille Isän kotiin! Aamen.

Tänä aamuna, 21.7.2015, takkaudella Mummi

Ei kommentteja: