tiistai 16. kesäkuuta 2015

Mannaa

Rakas Lähimmäiseni, uusi aamu, uusi mahdollisuus. Isä, siunaa meidän päivämme! Keskikesän juhla, johannus, on käsillä. Liikenne on suurimmillaan, kun halutaan tavata sukulaisia ja ystäviä. Isä, herätä meidät kaikki vastuuseen liikenteessä! Lähetä, Isä, meille lämmin lounatuuli juhannukseksi, että voimme riisua talvitakin pois! Kiitos!

Nautitaan Lutherin mannaa tiistaina:  Room. 3:26

Hän on itse vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Tavanomainen puhe omasta tai muiden ihmisten vanhurskaudesta ja
pyhyydestä on yhtä keksittyä ja turhaa kuin puhe Jumalan
syntiinlankeemuksesta, mikä on mahdotonta eikä voi tapahtua milloinkaan.
Hylätkäämme siis tuo vanha eksytys sanoa Paavalia ja Pietaria pyhiksi
luulotellussa synnittömyyden merkityksessä. Meitä ja kaikkia uskovia sen
sijaan sanotaan pyhiksi sen tähden, että Kristus on ollut meidän
sijastamme pyhä ja lahjoittanut meille pyhyytensä.

Meidän ihmisten kesken ei ole erotusta. Me kaikki olemme syntisiä ja
tulemme pyhiksi Kristuksen kautta. Katuva ryöväri on yhtä pyhä
Kristuksessa kuin sinä ja minä, Pietari ja Paavali. Asiaan ei vaikuta
mitään se, että nämä ovat tehneet suurempia tekoja kuin ryöväri tai sinä
ja minä. Kaikki me olemme luonnostamme syntisiä ja Jumalan armon
tarpeessa. Vaikka muutamat pyhät ovat tehneet vähemmän ulkonaisia,
törkeitä syntejä, apostolit ovat silti tunteneet sydämessään ylpeyttä,
epätoivoa, Jumalan kieltämistä ja muita sellaisia inhimillisiä
heikkouksia. Kaikkien muiden ihmisten tavoin hekin ovat olleet syntisiä.
Jumala yksin on pyhä, niin kuin seurakunta veisaa: Pyhä on Herra, Jumala
Sebaot!

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 16.6.2015, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: