perjantai 13. maaliskuuta 2015

Isän kädessä.

Rakas Lähimmäiseni, elämme aikaista kevättä! Mummi ei muista, että tällaista olisi ennen nähty. Maaliskuun puolivälissä aurinko paistaa täydeltä terältä monta päivää. Siitä seuraa, että kaikki jäät sulavat pihasta ja sinivuokot ja tulppaanit nostavat jo ensiversojaan mullasta. Viime vuonna näin tämän vasta huhtikuun alussa. Tervetuloa, aikainen kevät! Vai annatko, Isä, meille vielä takatalven?

Eilen tapasin ihanan Katjan Eurofysiossa. Kun kerroin hänelle lonkkaongelmani, hän teki tuosta vaan minulle jalkojeni tarvitsemat pohjalliset. Sain ne heti kenkiini ja ongelmani oli poissa! Kipu lonkassa johtui väärästä askeltamisesta. Vanhuus ei tule yksin! Kiitos, Isä, hienosta johdatuksestasi!

Juha Vähäsarja tuo tänään eteemme ilmestyskirjan, jae 2:5: "Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensiajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan."

"Kova sana, kuka tätä voi kestää? Ellet tee parannusta, siirretään lampunjalkasi paikoiltaan.  Armo siis otetaan pois, sinun valosi ei enää loista. Kauhea uhkaus! Vai onko sittenkään? Niin kauan kuin synneistämme muistutetaan, meillä on mahdollisuus tehdä niista parannus. Se, joka rakastaa, muistuttaa. Silloin vasta tilanne on toivoton, kun ihminen jätetään synteihinsä. Silloin kaikki on hukassa."
 Kun Herra Jeesus kutsuu sinua parannukseen, se kertoo, että sinua ei ole unohdettu. Kutsu on edelleen voimassa. Tee siis parannus ja palaa Sielusi Paimenen luo kaikkine synteinesi. Niidenkin kanssa, joita et ole voittanut,"

Kiitos, rakas Jeesus, että Sinun armosi riittää jokaiselle, joka Sinua avuksensa huutaa! Auta ja armahda, että tänäänkin Sinun armossasi pysyisimme ja Isän lapsina eläisimme! Aamen.

Tänä aamuna, 13. 3. 2015, rakkaudella Mummi.







Ei kommentteja: