maanantai 2. helmikuuta 2015

Avoimet ovet

Rakas Lähimmäiseni, Olen viettänyt rukoussunnuntaita. On niin paljon asioita rukouskirjassani. Mummilla on sellainen oltava, koska muuten asiat unohtuvat. Herra, kiitos, että kuulet rukoukseni ja toimit Pyhän Hengen kanssa! Lumimies on putsannut pihani, että huomenna voin lähteä asioille. Toivotaan, ettei yöllä sada lisää!

Juha Vähäsarja opettaa meitä tänään: "Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni." Ilm. 3:8.


"Kun palvelemme Jeesusta omalla paikallamme, ei meiltä vaadita yli-inhimillisiä voimia tai epäinhimillisiä surituksia. Ei myöskään ihmisten ylistämää uskonsankaruutta tai Jumalallista erehtymättömuutta sanoissa ja teoissa. Jeesus ylistää sanaan sitoutumista ja sitä, ettei oltu kielletty hänen nimeään.Jeesus tunsi seurakuntansa ja sen jäsenet tarkkan, vaikka ihmisten silmät eivät sitä havainneet. Hän tiesi senkin, että seurakunta oli voimiltaan vähäinen. Mutta tärkeintä oli, että se oli uskollinen, niin kuin Jumala itse on uskollinen. Kun edessäsi on uusi tehtävä, pidä kiinni Jumalan sanasta, vaikka yksikään ihminen ei olisi sitä todistamassa. Älä koskaan kiellä Jeesuksen nimeä Jeesus kulkee edelläsi, saat kulkea hänen omanaan avoimista ovista. Niitä ei kukaan voi sulkea."

Tänä aamuna, 2.2.2015, rakkaudella Mummi






Ei kommentteja: