lauantai 24. tammikuuta 2015

Jumalan työtovereina

Rakas Lähimmäiseni, ystävä tuli yökylään! Minulla oli ilo maistella vielä sytymätöntä runokirjaa, kun ystävä luki runoiksi pukemansa ajatukset. Tuli elämisen maku; ilot, surut, muistot elävästä elämästä, toivat kiitosmielen siitä, että Jeesus on läsnä kaikessa. Ystävä on tehnyt hyvän todistuksen Jumalan rakkaudesta! Toivotan hyvää matkaa pian ilmestyvälle runokirjalle kaikkien niiden käsiin, jotka eivät tiedä, että Jumalalla on tehtävä jokaiselle lapselleen. Isän edessä saa levätä, kysellä ja kuunnella. Hän johdattaa päivittäin, siinä on elämä, siinä on tehtävämme!

Sen tehtävän ei tarvitse olla suuri, mutta sen suorittaminen tuo ilon. Isän rakkaus sen vaikuttaa! Jumalan työtoveruus oa elämämme suola! Jumalan sana, Jeesuksen ystävyys ja Pyhän Hengen yhteys seurakunnassa, ovat se kasvualusta, josta Isä meidät lähettää. Siihen päädyimme, kun yhdessä keskustelimme Jumalan johdatuksesta elämässämme. Hän kuljettaa meitä ennalta valmistetuissa askelissa..Tuli kiitosmieli! Mietipä Sinäkin Lukijani, kuinka Isä on Sinua johdattanut ja kiitä!

Hiljaisuuden rukous: "Taivaallinen Isä - kiitos, että saamme olla sinun lapsiasi ja työtovereitesi. Auta meitä aina hiljaisuudessa kuuntelemaan mitä meistä tahdot, ettemme antautuisi tehtäviin, jotka eivät ole meidän. Sinä olet itse valmistanut tekoja  jokaista meitä varten. Me pyydämme, että näkisimme ne, näkisimme ne tiet, joille tahdot meidän lähtevän - ja vain ne tiet, vain ne tehtävät. Ole aina meissä rakkautesi valona, että näkisimme selvästi ja yhä herkemmin kuuntelisimme tahtoasi. Anna meidän yhä syvemmin ikävöidä läsnäoloasi Sanassa ja Sakramentissa ja yhä syvemmin luottaa sinun tahtoosi. Silloin voit muovata koko elämämme, koko olemustamme, etsimään kaikessa vain sinun tahtoasi. Amen"

Tänä aamuna, 24.1.2015, rakkaudella Mummi.

4 kommenttia:

Metsäntyttö kirjoitti...

Satuinpa juuri tänä aamuna lukemaan jakeen, joka sopii tähän: "Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksesssa Jeesuksessa hyviä töitä varten,jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." Ef. 2:10

mummi kirjoitti...

Rakas Metsäntyttö, Sinä elät Jumalan johdatuksessa. Herra varmistaa Sanansa antamalla sen uudelleen. Sinä sait sen tänään kahdesti.Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Metsäntyttö, Sinä elät Jumalan johdatuksessa. Herra varmistaa Sanansa antamalla sen uudelleen. Sinä sait sen tänään kahdesti.Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Metsäntyttö, Sinä elät Jumalan johdatuksessa. Herra varmistaa Sanansa antamalla sen uudelleen. Sinä sait sen tänään kahdesti.Mummi