maanantai 15. joulukuuta 2014

Vapauteen Kristus meidät vapauttaa

Rakas Lähimmäiseni, ilosanoma Jeesuksesta valtasi mieleni, kun herättyäni, luin piispa Risto Soramiehen joulutervehdyksen Pyhäkön lampusta. Olipa tehokas joulusaarna! Se alkoi pienen pojan rikkeestä ja Kainin veljesmurhasta, synkästä syyllisyydestä, johon Jumala on lähettänyt Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen!

"Kainin ja meidän syntimme yöhön on syntynyt lapsi, jonka nimi on ensinnäkin Jeesus: "Jumala auttaa", sitten Immanuel: Jumala meidän kanssamme". Kaikki voivat tulla autetuiksi. Synkin pimeys voi muuttua heleäksi päiväksi. Raskain syntikin voi muuttua viattomuudeksi ja iloksi. Olen nähnyt murhaajankin pääsevän hirveästä taakastaan tämän Vapahtajan takia. Jumalan työt etenevät vääjäämättä. Synti näyttää tosin hallitsevan. Se pystyy valehtelemaan maailman täydeltä, se pystyy viettelemään, harhauttamaan, sytyttämään käsittämättömään vihaan, se saa aikaan tekopyhyyttä siellä, missä pitäisi olla pyhyyttä. Jumalan työt taas luovat elämää, puhtautta, uskoa, iloa, totuutta...sanalla sanoen paratiisin.

Joulu on kaikkine sivuilmiöineenkin aavistua paratiisin onnesta. Se ei olekaan satua, vain kaunis haave, vaan realiteetti. Siitä onnesta kertovat joulumessu, joululaulut, jouluruoka, joulukoristeet ja joululahjat. Joulu poisti Kainin synnin kirouksen! Nyt ei enkeli enää ole paratiisin portilla estämässä sinne pääsyä, vaan hän julistaa: "Älkää peljätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt  Vapahtaja, Hän on Kristus, Herra. (Luuk. 2: 10,11)"

Kiitos, Risto Soramies! Kiitos, rakas, Jumala, että tulit vapahtamaan meidät kaikki, kaikista synneistämme Jeesuksessa Kristuksessa! Pyhän Hengen siunaamaa jouluiloa kaikkien sydämiin!

Tänä aamuna, 15.12.2014, toivoo rakkaudella Mummi




Ei kommentteja: