sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Usko ja epäusko

Rakas Lähimmäiseni, herään lempimään tyyneen sunnuntaiaamuun. Kylmä ja lammin taistelevat. Pakkasen jälkeen on tullut lämmin. Nyt on mittarissa 8,2 astetta lämmintä.

Niin taitelevat myös usko ja epäusko ihmisen sydämessä.. Sunnuntain aihe on usko ja epäusko. Sinulle, Lähimmäiseni, rukoilen lujaa uskoa Jeesukseen, Vapahtajaamme, joka antaa synnit anteeksi ja rikkaan elämän Jumalan yhteydessä.

Tämän päivän evankeliumiteksti on Joh. 9: 24-38. Jeesus kohtaa sokeana syntyneen miehen ja antaa hänelle näön. Se on miehelle suuri ihme. Hän haluaisi olla onnellinen onnessaan ja ihmetellä maailmaa, jota hän ei ollut aikaisemmin nähnyt, mutta fariseukset kiusasivat häntä ja syyttivät Jeesusta sapatin rikkojaksi ja syntiseksi. Mies puolusti pelastajaansa ja kysyi kiusaajiltaan: "Tahdotteko tekin ruveta hänen opetuslapsekseen?" He vastasivat: "Sinä olet hänen opetuslapsensa, me olemme Mooseksen optuslapsia." Mies puolusti Jeesusta: "Jos hän ei olisi Jumalasta, ei hän voisi mitään tehdä." Silloin fariseukset ajoivat hänet ulos 

Jeesus kysyi mieheltä: "Uskotko sinä Jumalan Poikaan?" Parannettu kysyi: "Kuka hän on, että minä häneen uskoisin?" Jeesus sanoi hänelle: ""Sinä olet hänet nähnyt. Hän on se, joka sinun kanssasi puhuu." Niin hän sanoi hänelle: "Minä uskon; ja hän kumartaen rukoili häntä."

Rakas Jumala, anna meille usko Jeesukseen ja elämä Kristuksessa! Aamen.

Tänä aamuna, 26.10.2014, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: