maanantai 1. syyskuuta 2014

Mannaa

Rakas Lähimmäiseni, viikonvaihteen aikana olen tavannut useita ystäviä. Ilo, että ystävät jakavat kesänsä huvilallaan, ilo,kun ystävä tulee kanssani lukemaan Raamattua. Ilo, kun saa kutsua ystävän kassaan syömään. Riemu siitä, attä Isä on kaikessa mukana! Syksy tuulineen reipoo kesän viimeistä kukkaa, joka ilahduttaa minua kotirapullani. Pilvet parveilevat niin, ettei aurinko ehdi nostaa lämpöä. 13 astetta tuulen kanssa saa selän särkemään, jos ei talvitakki ole päällä. Ystäväni, puetaan lämpimästi!

Tänään on maanantai. Tarjoan mannaa maanantaiksi, sillä Martti-veli, uskonpuhdistaja, opettaa meille Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mielenlaatua. Seurataan Jeesusta Kristusta, pelastajaamme, eikä lähdetä epävarmojen oppimestareiden perään, jotka kuiskivat korvaamme ja vievät meidät harhaan:

Matt. 11:29

Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä. Herra
sanoo: Oppikaa. Todellakin: Oppikaa. Varmasti hän pysyy mestarina.
Yksikään opetuslapsi ei pääse tämän mestarin rinnalla täysinoppineeksi
eikä osaa tehdä samoin kuin hän. Hän sanoo hyvin kauniisti: oppikaa
minusta. Jos näet seuraat esikuvanasi pyhiä, saatat erehtyä, mutta tässä
ei ole erehtymisen vaaraa.

Sanat hiljainen ja nöyrä ovat lyhyet, mutta paljon aikaa tarvitaan,
ennen kuin opimme edes tavaamaan niitä. Tiellämme on näet kaksi rietasta
koulumestaria, jotka estävät meitä siitä taidosta. Toinen on lihamme ja
järkemme, toinen maailma pahentavine esikuvineen. Liha näet on
kärsimätön ja kostonhimoinen. Se nurisee miettien, kuinka voisi
vapauttaa itse itsensä kärsimästä. Tämän koko maailma näyttää meille.
Kristus sanoo: Älkää seuratko sellaista koulumestaria, vaan seuratkaa
minua. Minä olen hiljainen ja nöyrä, minä en himoitse kostoa, minä jätän
koston Jumalalle ja annan itseni alttiiksi kaikelle, mitä Jumala tahtoo.
Minä turvaan häneen. Hän ei hylkää minua, vaan vapauttaa minut. Tämän
vuoksi minä pysyn hiljaisena ja voitan kaiken kärsivällisesti.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 1.9.2014, rakkaudella Mummi


Ei kommentteja: