perjantai 26. syyskuuta 2014

Antaminen, Jumalan lahja!

Rakas Lähimmäiseni, Herra siunatkoon Sinua ja varjelkoon sinua.Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä Aamen. Tämä rukous suussani heräsin tänä aamuna. Herra haluaa siunata meitä jokaista! Otetaan se siunaus vastaan ja kiitetään armollista Isää!

Sanan aika muistuttaa meitä antamisesta. Muistakaa tämä, joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kun on mielessänsä päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. 2 Kor.9:6-7.

Monella tavalla voimme antaa omastamme. Muistamme, kuinka Jeesus huomasi lesken lahjan, muutaman rovon. Hän tiesi,että leski antoi niin paljon kuin pystyi vähistä varoistaan antamaan. Asenteemme antaessamme on merkitsevä. Annetaan ilo sydämessä! Oletko huomannut, että jos olet antanut varoistasi, niin, että tuntuu, saat sen ihmeellisesti takaisin. Näin Jumala palkitsee!

Jumala palkitsee myös sen, joka antaa aikaansa lähimmäiselleen. Ilo sydämessä enentyy, kun käy katsomassa sairasta tai yksinäistä ystävää! Puhelinsoitto voi olla yksinasuvalle virkistävä keidäs. Ystävän voi yllättää menemällä hänen luokseen Raamattu kainalossa. Herran siunaus tulee taloon! Yhdessä luettu Jumalan sana on lääke koko meidän ruumiillemme ja Jeesus siunaa läsnäolollaan ja antaa rauhan.
Yllätetään ystävä! Kysytään lupa, voiko tulla, jos ei uskalla yllättää.

Kiitos, rakas Taivaallinen Isämme siitä, että Sinun rakkautesi luo yhteyden lastesi keskuuteen. Rukousyhteys kantaa. Sinä, Isä luot uutta! Anna meille uusia tapoja edesauttaa Sinun sanomasi leviämisessä ja toistemme huomioimisessa. Aamen.

Tänä aamuna, 26.9.2014, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: