tiistai 12. elokuuta 2014

Rukoillaan, Isä hoitaa meitä


Rakas Lähimmäiseni, kaksi päivää olemme saaneet elää normaalia elämää! On suuri syy kiittää hyvää Jumalaa; helle on helpottanut, pitkä piina on otettu pois! Nyt jaksamme paneutua kiitokseen ja rukoukseen. On paljon ihmisiä, joiden piina jatkuu. Isä, Sinä tiedät heidät kaikki! Ole heidän tukensa ja lohduttajansa. Kiitos, että vedät heidät sylihoitoosi Jeesuksen Kristuksen kautta! Rukouksessa olemme lähellä Jumalaa. Rukouksessa Isä hoitaa meitä! Juha Vähäsarja kertoo tänään, kuinka Herra käänsi Jobin kohtalon, kun hän oli rukoillut ystäviensä puolesta:

"Kun job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa. Herra antoi Jobille kaksin verroin kaikkea, mitä hänellä oli ennen ollut. Job.42:10

Jumala luo onnen ja onnettomuuden. Hän vie pimeyteen ja tuo jälleen valoon. Jos hän sallii kovan kohtalon, se annetaan, jos hän ei salli, se ei koskaan tule. Jumala ottaa meiltä antamansa lainan ja lainaa jälleen  runsain mitoin, niin että mitään ei puutu. On suuri Jumalan siunaus, että kaikki, mikä elämäämme kohtaa, tulee kaiken rakkauden Isältä.
Usein silloin, kun lakkaamme etsimästä omaa hyväämme, päästämme viimein irti Jumalalle esittämistämme vaatimuksista, hän antaa meille mitä sydämemme haluaa. Job rukoili Herraa ystäviensä puolesta nöyrtymisensä jälkeen. Hän oli oppinut tuntemaan korvakuulolta tietämänsä Jumalan sydämen laadun. Silloin Jumala antoi kaksinkerroin Jobille kaiken menetetyn. Ahdistuksen aika päättyi."

Tänä aamuna, 12.8.2014, rakkaudella Mummi






Ei kommentteja: