tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kesän helteessä


Rakas Lähimmäiseni, Tänä aamuna herätessäni lauloin virttä: "On kaunis synnyinmaamme, puut, järvet metsät sen. Me Luojan töitä saamme katsella kiittäen." En tiennytkään, että virsi on meille helteessä uupuville kirjoitettu, ennenkuin lauloin sen virsikirjasta.

Eilen ajoimme ystävän kanssa maakunnassa ja ihailimme kesän vehreyttä. Tieltä, kaukaa, ihailimme M. Lutherin ruusutarhaa ja mietimme hänen "teesejään", jotka juuri olimme Pohjalaisesta lukeneet. Onneksi ne ovat vain yhden miehen teesejä! Yhteistyöhaluiset tulevat päättämään Vaasan ja Mustasaaren liitoksesta! Meillä kaikilla, jotka uskomme Jumalan voimaan, on mahdollisuus vaikuttaa kuntaliitokseen, kun jätämme asian rukouksessa Isän käteen: "Isä, maan ja taivaan Luoja, Sinä tiedät mikä on tälle seudulle parasta. Johdata, Sinä, Isä, päättäjiä! Aamen."

"On kaunis synnyinmaamme, maat metsät, järvet sen. Me Luojan töitä saamme katsella kiittäen. Taas lauhat tuulet soittaa urkuja hongiston ja Herraa kunnioittaa, hän kaiken luoja on. Oi kuulautta taivaan, ei yötä ollenkaan! Luot, Herra, työhön vaivaan katseesi laupiaan. Näin siunaat kylvötyömme ja korjuun kypsän suot, jaat leivän, jonka syömme, ja mieliin toivon luot. Maan lapset tunnustamme: me emme ansainneet lahjoja vaivallamme, armosta kaiken teet. Nyt armon kerjääjinä me saamme iloita, helteessä nääntyvinä huokaamme toivossa. Annathan taivaassasi sen suven autuaan, kun, Herra, lapsiasi käyt maasta noutamaan. Nyt kansasi on tuhkaa päiväsi polttamaa. Ei siellä syksy uhkaa, ei sinne talvi saa."

"On aurinkona kerran Karitsa Jumalan, ja seurakunta Herran on kirkas morsian. Ei usvan pilvet peitä Kristuksen kasvoja, ei tuskan kyyneleitä yhdenkään ,katseessa. Soi siellä virret toisin kuin täällä milloinkaan, kun kasvoin aurinkoisin me käymme laulamaan. Ja siksi armon alla tahdomme vaeltaa, kun tiellä vaikealla maan helle uuvuttaa." Virsi 574, Väinö Havas 1944, uudistanut Niilo Rauhala 1979. Virsikirjaan 1986.

Tänä aamuna, 8.7.2014, rakkaudella Mummi






Ei kommentteja: