keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kiitos luovuuden lahjasta

Rakas Lähimmäiseni, rukoilen Sinulle luottamusta Isän hyvään johdatukseen ja hoitoon. Tämän päivän lause: "Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee" Ps.95:7, antaa meille täyden turvallisuuden. Kiitetään siitä!

Eilen kansalaisopiston kirjoittajaryhmä tuli vieraakseni. Olipa ilo, kun melkein kaikki pääsivät! Vietimme leirielämää. Aikomus oli istua kesäpihassa, elämmehän juhannusviikkoa, mutta kova pohjoistuuli ajoi meidät sisiälle. Kahvittelun jälkeen haastoin väen runolle. Jokaisen piti kirjoittaa oodi sille asialle joka juuri nyt on tärkeä. Luovuus on ihmeellinen asia, kaikki kynät alkoivat suoltaa mielikuvitus-runoa paperille.

Minun oodini: "Eilen sinä tulit, kauan kaivattuni. Tulit hitaasti - odotin sinua hartaasti. Henkeä pidätellen odotin, että avaat akkunasi ja virvoitat minut ja vattupehkoni tältä helteeltä. Mutta sinä käännyit pois. Laihian auringonkukkapellon olit runsaasti kastellut ja koko tienoon virkistänyt, tiesi kummityttöni, Elisa. Tänään olen turhaan odottanut sinua, paksu, tummansininen sadepilvi. Uskon, että huomenna sinä tulet ja avaat akkunasi minun ja vattupehkoni ylle, sinä kesäinen ilonaihe sille, jolla on aina sontikka mukana."

Leikki sijansa saakoon! Jokaiselta syntyi hieno runo. Huomattiin, että yhdessä runoileminen on virkistävää kesälläkin. Kiitetään Isää luovuuden lahjasta!

Tänä aamuna, 18.6.2014, rakkaudella Mummi


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Auta Jeesus meitä. Luotas älä heitä!
Terveytesi anna - käsilläsi kanna.
Turvaa taloutemme, auta lapsiamme.
Isänmaamme suojaa, katseemme käännämme kohti Luojaa!

t. yx waari

mummi kirjoitti...

Rakas yx waari, teitpä hyvän runon, liityn rukoukseen mielelläni! Mummi