perjantai 16. toukokuuta 2014

Rukouksen siunaus

Rakas Lähimmäiseni, virvoittava sade on kastellut maan ja heräävät kasvit. Se on suuri kiitoksenaihe minullekin. Kiitos, Isä! Kiitos siitäkin, että auto seisoo puhtaana pihassa!

Eilinen ilta oli rukousilta. Toivottavasti tämäkin päivä on rukouspäivä. Olkoon rukouksemme jatkuvaa, sillä aikaa on vähän. Isä odottaa meitä voimattomia kasvojensa eteen. Hän haluaa siunata meitä!

Nyt on kiire retkelle, nautitaan mannaa:

Luuk. 14:11
Jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se
ylennetään. Jumala on sellainen valtias, jolla ei ole muuta tehtävää
kuin ylentää se, mikä on alhaista ja alentaa se, mikä on ylhäistä, siis
sanalla sanoen musertaa rikki eheä ja tehdä eheäksi särjetty. Alussa hän
loi maailman tyhjästä, jonka tähden hänen nimensä on Luoja ja
Kaikkivaltias. Yhä hän pysyy tavoissaan muuttumattomana.

Kaikki hänen tekonsa aina maailman loppuun asti ovat sellaisia, että hän
tekee tyhjästä, alhaisesta, halveksitusta, kurjasta ja kuolleesta
oivallisen, kunniallisen, autuaan ja elävän, mutta päinvastoin
oivallisesta, kunniallisesta, autuaasta ja elävästä hän tekee tyhjän,
alhaisen, halveksitun, kurjan ja kuolevan. Kukaan kuolevainen ei voi
saada aikaan tällaista, sillä hän ei voi tyhjästä mitään tehdä.

Jumalan silmät sitävastoin katsovat vain syvyyteen. Kun hän on kaikkein
korkein eikä ole mitään häntä korkeampaa, hän ei voi suvaita mitään
yläpuolellaan eikä voi nähdä myöskään mitään rinnallaan. Mutta kuta
syvemmällä joku on hänen alapuolellaan, sitä paremmin hän sen näkee.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille

Tänä aamuna, 16.5.2014, rakkaudella, Mummi


Ei kommentteja: