tiistai 15. huhtikuuta 2014

Jeesus tutkittavana

Rakas Lähimmäiseni, eilisen päivän aloitimme jumpalla ystäväni kanssa. Sitten nukuimme pari tuntia iltapäiväunta syönnin jälkeen ja illalla kävimme messussa Jeesuksen kärsimystiellä. Nyt odotan unta. luen ja rukoilen, rukoilen ja luen, mutta uni ei tule! Nousen ikkunaan.Yön ilme on dramaattinen. Etelätaivaan peittää mustaakin mustempi pilvi. Mutta taivaanlaella täysikuu valaisee tummien pilvien reunat hopeanhohtoisiksi. Hetkessä näkymä vaihtuu. Tähtitaivaalla soutavat valkoiset lampaantilvet täysikuun ihaillessa näkymää kanssani. Malttaako tässä nukkuakaan?

Hiljaisen viikon tiistaina Jeesus on tutkittavana. Kirjaan tähän Sinulle Sanan ajan tekstit: "Katso, minun palvelijani menestyy; hänestä tulee korkea, ylhäinen ja suuri. Ja kuitenkin monet järkyttyivät hänet nähdessään- tuskin häntä enää ihmiseksi tunsi, niin kammottavasti hänet oli runneltu. Mutta hän saattaa vielä ihmetyksiin kansat, hänet nähdessään kuninkaat mykistyvät, sillä sen, mitä heille ei koskaan kerrottu he saavat nähdä, m istä he eivät ikinä ole kuulleet, sen he saavat kokea. Jes. 52: 13-15

Herra, sinä et puolustanut itseäsi syyttäjien edessä. Sinä vaikenit, etkä avannut suutasi. itä on vaikea ymmärtää. Sinä et nostanut kättäsi heitä vastaan, vaikka he esittivät sinua kohtaan vääriä syytöksiä. Ihmettelen nöyryyttäsi. Ihmettelen rohkeuttasi. Tahdon heikolla uskollani seurata sinua."

Rakas Jeesus, kiitos, että Sinä kestit raipat ja pilkan. Kiitos, että rohkeasti todistit totuuden puolesta ja kestit Pilatuksen edessä. Jälleen Sinä voitit! Kunnia Sinulle! Aamen

Tänä aamuna, 15.4.2014, rakkaudella Mummi. Tule Sinäkin, ystävä, pääsiäispussitalkoisiin klo 14-20!

Ei kommentteja: