keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Mannaa

Rakas Lähimmäiseni, meillä on syytä kiitokseen. Valo voittaa! Puoli kahdeksalta näkee jo kauas. Nurmi on paljastunut lumen alta ja vihertää niinkuin kesällä. Sinivuokut nostavat nuppujaan seinustalla. On helmikuun loppu! Tuleeko kevät, vai tuleeko takatalvi? Luoja sen tietää ja varmaan Hän varjelee luonnon tuhoilta!
Otetaan oppia Lutherin mannasta:

1. Moos. 32:24

Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka. Opi
Jaakobin kamppailusta, kuinka Herra käyttäytyy meitä kohtaan kuullessaan
rukouksemme. Jaakob pelkää epätoivoisena veljeään. Silloin Jumala tulee
vahvistamaan häntä, mutta siten että tekee hänet entistä kurjemmaksi.
Jumala oli pannut hänet ahdistukseen. Kun tämä silloin alkaa huutaa ja
rukoilla, Jumala on aivan surmata hänet.

Tästä opimme, kuinka meille käy, kun Herra kuulee rukouksen. On kuin hän
tahtoisi meidät perin juurin tuhota. Israelilaisillekin hän teki niin:
päättäessään viedä heidät Egyptin maasta hän salli faraon ahdistaa ja
vaivata heitä entistä raskaammin. Samalla tavalla kävi Kristuksellekin.
Kun Jumala oli päättänyt tehdä hänestä kuninkaan, hän alkoi ensin suurin
ihmein ja voimateoin. Mutta kun asian piti olla parhaimmalla kannalla,
Jumala salli hänen pahantekijän tavoin kuolla ristillä. Kuitenkin hän
johdatti niin, että kun tilanne näytti epätoivoiselta, Kristus tuli
ilmeiseksi ja hänestä tuli iankaikkinen kuningas.

Samoin hän tekee meillekin. Kun kuolemasta pelastuaksemme huudamme hänen
puoleensa, silloin hän meidät vasta kuolemaan viekin. Hän tekee näin
saattaakseen häpeään järkemme, joka ei tahdo uskoa, vaan tietää, kuinka,
missä ja milloin, että usko saisi sijan ja antaisi Jumalan hallita ja
vaikuttaa.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 26.2.2014, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uutinen tänään, nyt rukousta Suomen ja maailman puolesta.
Venäjän karhu on arvaamaton:

MTV3:n Uutisotsikko:
"Putin nosti armeijan valmiutta – suuri sotaharjoitus yltää Suomen rajalle asti."

yx waari

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, Jeesuksen viesti meille tänäänkin: "Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Mitään ei tapahdu Jumaalan sallimatta. Rukoillaan! Mummi