sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Jeesus herättää uskon.

Rakas Lähimmäiseni, olemme saaneet herätä lepopäivän aamuun, kiitos, Isä, tästä päivästä! Päivän aihe on: "Jeesus herättää uskon". Tekstissä Jeesus kohtaa samarialaisen naisen. Ja me saamme kohdata Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ehtoollisella. Toivottavasti lähdemme yhtä suurella innolla ehtoollispöydästä kertomaan ilosanomaa, kuin samarialainen nainen: "Hän tietää minusta kaiken, mutta Hän antoi kaiken anteeksi!"

Eilen illalla luin Kristinoppia. Viimeinen osio iankaikkisesta elämästä jäi erikoisesti mieleeni. Kirjaan sen meille aamurukouksesksi, kun siinä korostuu kauniisti uskomme perusta: "Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen. MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaa, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta."

Rakas Jumala, kiitos, että Jeesus on antanut jokaiselle uskovalle tämän armolahjan, iankaikkisen elämän! Kiitos, että Jeesus vapauttaa meidät joka päivä synneistämme elämään sydän vapaana arkeamme tässä maailmassa. Aamen

Tänä aamuna, 26.1.2014, rakkaudella Mummi.

2 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Kiitos rakas mummi päivän tekstistä. Amen.Tästä on hyvä aloittaa päivä. Jeesus on voittanut kuoleman.Lämmin halaus ja siunausta päivääsi. Rakkaudella Kristuksessa. -Pekka-

mummi kirjoitti...

Kiitos, Pekka, halaus oli lämmin! Ilotaan siitä, että Jeesus antaa uskon ja rakastaa meidät terveiksi! Sisaresi Herrassa, Mummi