lauantai 9. marraskuuta 2013

Lapsi opettaa meitä.


Rakas Lähimmäiseni, kun avaan blogiasemani, tulee ensimmäisenä eteeni seurantakäyrä. Huomaan, että alussa kävijöitä on ollut satakunta, mutta loppukäyrä lähestyy nollaa. Onko pimeä aika syynä tähän, vai se, että mummi toistaa itseään. Kommentteja ei ole ollut viime aikoina. Kaikella on aikansa! Haluatko, että lopetan tämän blogini, jota monet ovat seuranneet jo viisi vuotta. Kiitän Jumalaa Teistä jokaisesta! Olette minulle rakkaita. Kiitän Teistä Isää joka ilta. Ilman Teitä, minulla ei olisi tätä henkireikää. Kerro, rakas ystävä, mitä haluat minun tekevän! Minun iloni on kertoa Vapahtajastani, joka vapautti minut elämään Isän lapsena ja antoi minulle tulevaisuuden ja toivon!

Minulla on ollut ilo hoitaa kummilastani, Elisaa! Häntä, jonka Jumala antoi, kun rukoilimme Isältä lasta nuoreen perheeseen. Hän on ihana lapsi ja hyvin suuri kiitosaihe meille kaikille! Hän on 2,5 vuotta, mutta luovuus asuu jo hänessä!

Legot viihdyttivät häntä kauan. Taloja rakennettiin. autonrenkaita kokeiltiin sormiin hienoiksi koruiksi. Sitten seurusteltiin kalojen kanssa ja hoidettiin Nalle-ystävää. Hiirenhiljaa Elisa kuunteli sylissäni, kun luin hänelle satukirjoja. "Kati kissan koulupäivä" piti lukea neljä kertaa. Siinä pallo lensi aidän yli kukon pihaan. kukko alkoi huutaa vihaisena, mutta Kati kissa haki rohkeasti pallon pois ja kukko antoi anteeksi häiriön! Sitten teimme Isänpäiväkortin. Suurella innolla Elisa liimasi tarrakuvia ja piirsi isälle kukkia ja puita. Hän iloitsi: "Painetaan kovaa!" Silloin tuli voimakkainta jälkeä. Montaa kertaa Elisa palasi katsomaan korttiaan. Selästi hän iloitsi siitä!

Kiitos, rakas Jumala lapsista keskellämme! Kiitos, että Jeesus nosti lapsen esikuvaksemme: "Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaaniin kuin lapsi, ei pääse sinne sisälle." Mk. 10:15. Mietitään sitä!

Tänä aamuna, 9.11.2013, rakkaudella Mummi.


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mummi, luulen ettei sinun seurantakäyräsi näytä oikein. Kiitos kirjoituksistasi, tämän avaan aina ensimmäisenä, kun tulen koneelle. Jatka jos vähänkin koet jaksavasi. Yhdelle satunnaisellekin kävijälle tämä voi olla suureksi lohdutukseksi ja siunaukseksi.
Hyvää viikonloppua, sekä kaikki päivämme olkoon Isänpäiviä!
eeva

Anonyymi kirjoitti...

Mummi, et tunne minua mutta täällä minä olen. Yksi niistä blogisi lukijoista joka kirjoituksiasi lukiessa saa lohtua, voimaa ja pohdittavaa omaan elämäänsä. En ole aiemmin kommentoinut kirjoituksiasi, anteeksi siitä. Mutta täällä kuitenkin olen ja luulen että niin ovat monet monet muutkin. Hiljaisena, hymyssä suin lueskelen kirjoituksiasi ja kiitän Taivaan Isää että jaksat ja haluat kirjoittaa. Kirjoitathan jatkossakin :).

Mummi, kirjoitit aiemmin että löysit Taivaan Isän ollessasi nelikymppinen. Tahtoisitko kertoa meille elämäntarinaasi, miten löysit Isän. Miten elämäsi on muuttunut.

Siunausta päivääsi.
-Milla

Anonyymi kirjoitti...

Hei mummi!

Olen lukenut mutta en koskaan kommentoinut. En vain koskaan tullut sitä ajatelleeksi. Ihminen pitää itsestäänselvyyksinä monia asioita ja tottuu ottamaan vastaan hyvää. Niin minäkin tein sinun kirjoitustesi kanssa: luin niitä ja sain niistä ravintoa mutta kuvittelin tuonkin hyvän vain olevan itsestäänselvyys. Annatko anteeksi, taisin olla aika itsekeskeinen.

Yhtä kaikki, väsyneenä, levottomana tai rauhattomana olen usein avannut sinun kirjoituksesi ja sieltä olen monesti saanut ravintoa.

Jatka jos jaksat!

Kiitoksin
Juhani

Anonyymi kirjoitti...

Mummi hyvä!
Teet tärkeää työtä myös blogin välityksellä. Kerran perillä varmaan moni tulee sanomaan sinulle, miten blogikirjoituksesi ovat olleet siunaukseksi ja avuksi oikeaan aikaan.
Varmasti sivuillasi on monia lukijoita, jotka eivä kommentoi.
Jatka siis niin kauan, kun Herra antaa voimia.
Ole runsaasti siunattu!

t. yx waari

Anonyymi kirjoitti...

Juhani hei.
Luin kommenttisi ja tahdon siunata sinua kaikkien tilanteittesi keskellä.
Antakoon Herra sinulle, mitä sydämesi halajaa.
Tulkoon Jeesuksen nimessä voima väsymyksen sijaan,
lepo levottomuuden sijaan,
rauha rauhattomuuteen.
Sillä:
"Hän ON rikas antaja kaikille niille, jotka häntä avuksensa huutavat."
Siunaten sinua ja jokaista Mummin blogin lukijaa. Ja Mummia tietty myös :)

t. yx waari

mummi kirjoitti...

Rakkaat Lukijani, kuten huomaatte minun on aika-ajoin kysyttävä, ollako vai eikö olla? Sitten rupean selittämään, kuinka paljon Teitä rakastan ja kuinka iloitsen siitä, että saan Teille kirjoittaa! Ystäväni sanoi,"kukas kissin hännän nostaa, jos ei kissi itse." Toivon siis teiltä kiitosta, ja sen olen tänään totisesti saanut! Olkaa siunatut kaikki! Kirjoitan taas hiljaisuudessa aina, kun Isä sanoja antaa. Sitten taas kysäsen! Olkaa pitkämieliset! rakkaudella Mummi. Ps. Milla, katso iltapäiväblogini tänään!

Anonyymi kirjoitti...

Mummi, joka aamu aloitan lukemalla blogisi, vaikka en aina kommentoi. Paniikit vaivaavat minuakin, mutta Herra auttaa. Siunausta sinulle ja jatka ihanaa sanan täyteistä blogiasi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Vaari joka kommentoit kirjoitustani 9.11

Etpäs kyllä arvaa kuinka tuntui hyvältä!

Kiitos
Juhani