lauantai 12. toukokuuta 2012

Jeesuksen armo, meille valmistettu.

Rakas Lähimmäiseni, sade sulattaa maata ja puiden lehdet puhkeavat kesäloistoon. Sipulikukat ovat heränneet kertomaan meille Luojan uutta luovasta voimasta. Saamme iloita kevään ihmeistä!

Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan, on suuri ilon ja kiitoksen aihe,  josta saamme kiittää joka päivä, sillä armosta me olemme pelastetut! Jumala lähetti Poikansa maailmaan pelastamaan meidät! " Efesolaiskirjeen toisen luvun alussa Paavali kertoo meille pelastuksestamme näin: "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt  ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut, uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme."

Rakas Jumala, kiitos, että Sinä kutsut tänäänkin meitä pelastukseen. Kiitos, että Jeesus on kuollut ristillä meidän syntiemme tähden, että voimme tulla sinun lapsiksesi. Kiitos, että Jeesus on valmistanut meille "sijan" Sinun kotiisi, että saamme elää kanssasi iankaikkisesti. Kiitos, että Pyhä Henki johdattaa meitä täällä Sinun askelissasi. Aamen.

Tänä aamuna, 12.5.2012, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: