sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Jumala lähetti Poikansa maailmaan.

Rakas Lähimmäiseni, kun Jeesus oli tullut elämääni, tuli rauha ja vapaus! Silloin tiesin, että Jeesus on Rauhan Ruhtinas. Ilolla tutkin Raamattua kotonani ja tulin siunatuksi. Eräänä aamun kuulin sanat: "Ilosanoma Jeesuksesta. On jo aika." Pyhä Henki johdatti niin, että menimme muutaman ystävän kanssa kirkkoon kuulemaan joulunajan tekstejä, ilosanomaa Jeesuksesta, kuinka Jumala lähetti Poikansa maailmaan, pelastamaan meidät synnin orjuudesta, että meistä kaikista voi tulla Jumalan lapsia. Siitä alkoi seurakuntayhteys, johon Jeesus haluaa kaikki omansa johdattaa.

Jäähyväispuheessan Jeesus rukoilee näin: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut; koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä niin kuin sinä Isä olet minussa ja minä sinussa, että  hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut olisi heissä ja minä olisin heissä."

Rakas Jumala, anna meille kaikille lapsillesi se armo, että me rakastamme toisiamme, että maailma näkee Sinun rakkautesi meissä, ja uskoo, että Sinä Isä olet lähettänyt Jeesuksen maailmaan pelastamaan jokaisen, joka ottaa Hänet Vapahtajakseen. Yhteydessä on herätyksen siemen. Aamen.

Tänä aamuna, 29.4.2012, rakkaudella Mummi.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En ole unohtanut lukea tekstejäsi, vaikka oma blogini onkin tauolla.
Kiva, että lukijasi kuvat ovat taas esillä. :))
Hyvää Vappua!


Rosina

mummi kirjoitti...

Rakas Rosina, kuinka kauan olet tauolla? Se voisi tehdä hyvää ja virkistää minunkin blokiani. Virkistävää Vappua Sinullekin! Ystävä löysi jostain kuvat, joita ikävöin. Mummi

Terttumarja kirjoitti...

Hyvä Mummi,
pidän taukoa siihen saakka, kun tunnen, että minulla on tarpeeksi voimia ja intoa kirjoittaa.
Jospa syksymmällä sitten avaan blogini uudelleen, saa nähdä.
On hyvä, että sinä jaksat kirjoittaa, meitä innokkaita ja kiitollisia lukijoita kyllä riittää.

mummi kirjoitti...

Rakas Rosina, kiitos kannustuksesta. Kirjoitan aina, kun saan ilon kirjoittaa Herralta. Kiitos mukanaolosta! On ilo, kun joku jaksaa kommentoida! Mummi