keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Jeesuksen antama rauha on kotimme!

Rakas Lähimmäiseni, Vaasan teatterissa katsellaan "Mielensäpahoittajaa". Minä en ole sitä nähnyt, enkä tiedä mistä näkökulmasta asiaa käsitellään, mutta minulla on siitä omakohtaisia kokemuksia ja uskon, että Sinullakin. Kun joku loukkaa sanalla tai teolla, pahoitan mieleni, ja alan kantaa kaunaa tuolle loukkajalle. Paha mieli kasvaa ja vahvistuu. Kohta se on kasvanut katkeruudeksi, josta Taivaallinen Isämme varoittaa, että katkeruus myrkyttää sydämen. Siitäkin minulla on omakohtaisia kokemuksia.


Vuosien saatossa olen oppinut puhumaan asiat Jeesukselle ja olen nähnyt, että se on viisautta. Jeesus on suorastaan kehoittanut ottamaan yhteyttä tuohon loukkaajaan ja kysymään: "Rakas ystävä, mitä Sinä tarkoitit tuolla sanallasi? Olen pahoittanut mieleni. Mietitäänpä sitä asiaa vielä yhdessä." Jeesuksen läsnäolo poistaa pelon meiltä molemmilta ja voimme keskustella asiasta. Katkeruus alkaa sulaa sydämessäni ja alan ymmärtää luokkaajaani. Luokkaaja puolestaan oppii tuntemaan minua vähän paremmin; tuo on herkkä, tunteva ihminen. Seuraavan kerran kun kohtaamme, moikkaamme iloisesti, eikä minun tarvitse enää kyräillä häntä. Olen nähnyt, että Jeesus on rauhantekijä! Puhutaan hänelle mielipahat. Hän johdattaa sopimaan asiat. Hän antaa rauhan ja vapauden sydämeen!


Rakas, Jumala, Kiitos siitä, että Jeesus on tullut meidän sydämiimme asumaan! Kiitos siitä, että Hän ottaa pois syntimme, jotka hänelle viemme ja Hän nostaa näkyviin nekin teot, joilla olemme lähimmäistämme vastaan rikkoneet. Anna meille rohkeutta puhua keskenämme, sopia riita-asiat ja pyytää anteeksi. Kiitos Jeesus, että Sinun antamasi rauha on hyvä ja turvallinen koti jokaiselle lapsellesi. Siinä jaksaa kohdata tämän maailman uutiset. Aamen.


Tänä aamuna, 25.4.2012, rakkaudella Mummi



Ei kommentteja: