lauantai 21. tammikuuta 2012

Jumalan voima on Jeesuksessa.

Rakas Lähimmäiseni, Sanan ajan teksti tälle päivälle on Markuksen evankeliumin ensimmäisestä luvusta 1:14-15: "Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!" Tämä sana on Sinulle ja minulle tänä aamuna. Meidän on syytä joka päivä kääntyä ja katsoa Jeesukseen ja sanoa: "Jeesus auta!"

Luin koko Markuksen ensimmäisen luvun. Se on valtavaa tekstiä. Se tempaa mukaansa. Jeesuksen voima ja sanat valtaavat lukijan. Jeesuksessa on karismaa enemmän kuin kenessäkään muussa vaikuttajassa maailmassa. Hän on Jumala ihmisten joukossa. Ei ole ihme, että kaikki, joita Jeesus kutsui seuraajikseen, jättivät kaiken ja lähtivät heti seuraamaan Jeesusta. Heti alussa ilmenee, että maailma vihaa evankeliumia. Johannes Kastaja, Joka kastoi Jeesuksen ja saarnasi hänen edellänsä, vangittiin. Samoin saatana hyökkää aina kimppuun, kun Jumalan voima näyttäytyy. Kun Jumala sanoi Jeesukselle kasteen jälkeen: "Sinä olet minun rakas poikani; sinuun minä olen mielistynyt.", saatana kuisasi Jeesusta erämaassa neljäkymmentä päivää. Enkelit tukivat Jeesusta ja Hän kesti saatanan kiusaukset.
Heti erämaasta palattuaan Jeesus julisti voimallisesti parannusta kansalle. Hän ilmaisi, että Hänessä Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Hän teki voimallisia tekoja, paransi sairaita. Ja vaikka Hän kielsi niistä puhumisen, ihmiset kertoivat mitä Jeesus oli heille tehnyt. Jeesus muutti kaiken! Näin käy tänäkin päivänä. Me kerromme Jeesuksen voimasta, siitä vapaudesta, johon Hän meidät vapauttaa! Jos emme sitä tekisi, evankeliumi pysyisi salassa.

Kiitos, rakas Jumala, siitä, että Sinä annat voiman todistaa ilosanomaa Jeesuksesta! Kiitos, että me kaikki ryssykät saamme tehdä sen omasta persoonastamme käsin. Sinä rakastat meitä kaikkia ja hoidat meitä Pyhän Henkesi ja Jeesuksen armotyön kautta. Kiitos siitä, että Jeesus rukoilee kaikkien seuraajiensa puolesta joka päivä ja sanoo meille: "Rakastakaa toisianne, että maailma uskoo evankeliumin". Ole ylistetty, Kolmiyhteinen Jumala! Aamen

Tänä aamuna, 21,1,2012, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: