maanantai 11. huhtikuuta 2011

Jumala otti kivun pois

Rakas Lähimmäiseni, tänään kerron Sinulle päivästä, jolloin Jumala otti pois migreenini. Olin siihen aikaan puolipäivätyössä. Lopetin työni kahdeltatoista. Meillä oli päiväpiiri, johon kokoonnuimme rukoilemaan ja lukemaan Raamattua kahdelta iltapäivällä. Olin vasta löytänyt Vapahtajani.

Eräänä päivänä, kun palasin töistä, sain migreenikohtauksen. Harmittelin, että en pääse päiväpiiriin. Pimensin huoneen ja menin peitteisiin odottamaan pahinta huippua, joka veisi kaikki voimani. Silloin sanoin Jumalalle: ”Ota pois tämä migreeni, että pääsen päiväpiiriin!” Kohtaus loppui siihen paikkaan ja olin täysin terve.

Juoksujalkaa kiirehdin ystävien luo ja iloitsin: Kiitetään Herraa! Jumala otti minulta migreenin pois kesken kohtauksen! Silloin emme tienneet, että Jumala teki täydellistä työtä. Minulla ei ole ollut tuon päivän jälkeen päänsärkyä kolmeenkymmeneen seitsemään vuoteen. Kerran sairastin pan - sinuiittia. Poskiontelotulehdus oli niin paha, että se levisi otsalohkoonkin. Olin sairaalassa tipassa viikon. Hoitajat ihmettelivät, kun minulla ei ollut silloinkaan päänsärkyä. Kiitos Jumalalle, Hän otti pääkivun pois!

Rakas Taivaallinen Isä, Sinä olet Kaikkivaltias, voimallinen, Jumala! Me kiitämme Sinua siitä, että Sinä hoidat meitä sairaita lapsiasi. Sinä yllätät joskus kesken tautikohtauksen. Opeta meitä luottamaan Sinun voimaasi ja rakkauteesi meitä lapsiasi kohtaan. Opeta meitä kertomaan Sinulle puutteemme ja kipumme. Pyhä Henki toimii silloin kun Hän tahtoo kirkastaakseen meille Jumalan voiman ja vahvistaakseen meidän uskoamme Jeesukseen Kristukseen, meidän Vapahtajaamme. Sinulle, Kolmiyhteinen Jumala, kiitos ja kunnia! Aamen.

Tänä aamuna, 11.4.2011, rakkaudella Mummi

4 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Kerrot ihmeellisiä ihmeitä, jotka ovat kohdanneet sinua tai sinun kauttasi muita ihmisiä.
Jumala on suuri!!
Terveisin Kirsti2

mummi kirjoitti...

Rakas Kirsti2, minä kirjoitan, kun Jumala kehotti kirjoittamaan pienistä ja isoista ihmeistä. Jumala toimii pienen ihmisen asioissa, Hän johdattaa ja vastaa rukouksiin. Kiitetään hyvää Jumalaa ja uskotaan Häneen! Mummi

Unknown kirjoitti...

rakkaita terveisiä Airi sinulle

mummi kirjoitti...

Kiitos Rakas Hillevi, kohta tullaan teidän kevättä katsomaan. Olet onnellinen, kun saat katsella kaunista luontoa joka päivä. Olkaa siunatut! Mummi