tiistai 10. elokuuta 2010

Vertaus leivisköistä

Rakas Lähimmäiseni, oletko kuullut Jeesuksen vertauksen palvelijoille uskotuista leivisköistä. Jeesus kertoo sen Matteuksen evankeliumin 25. luvussa. Toivon, että luet sen. Tuolla vertauksella Jeesus puhutteli minua eilen illalla. Jeesus kertoo, mitä Hän meiltä seuraajiltaan odottaa.

Jaetta 29 olen kuullut monen ihmettelevän: ”Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.” Vertauksessa Jeesus kertoo perusteet tähän sanaansa. Palvelija, joka oli saanut viisi leiviskää, hoiti asiansa niin hyvin, että ansaitsi toiset viisi leiviskää. Samoin hän, joka oli saanut kaksi leiviskää, hankki toiset kaksi. Näitä herra kiitti vähässä uskollisiksi ja ohjasi heidät Herransa iloon. Yhden leiviskän saanut oli piilottanut leiviskänsä ja toi sen takaisin herralle. Hän sai nuhteet: ”Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. Sinun olisi pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajalle, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen. Ottakaa sen tähden leiviskä häneltä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää. Sillä jokaisella, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.”

Jeesus odottaa seuraajiltaan ennen kaikkea uskollisuutta. Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus sanoo, tule ja seuraa minua. Kullakin meistä on oma elämämme, jossa elämme uskoamme todeksi. Pyhä Henki ohjaa meitä kutakin Jeesus-tiellä. Suun tunnustuksella pelastutaan. Me emme saa piilottaa Jumalalta saamaamme lahjaa. Jeesus opettaa ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!” Kun meillä on Jeesus, meillä on usko ja saamme sitä lisää, mutta jos Jeesus puuttuu, meillä ei ole iankaikkista elämää.

Tänä aamuna, 10.8.2010, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: