lauantai 22. toukokuuta 2010

Helluntai, kiitosjuhla

Lähimmäiseni, kuumuus ja lihavuus on vihoviimeinen yhdistelmä. Valitettavasti painomme on noussut liikaa herkkuja napostellessamme. Eilen aamulla aloitimme laihdutuskuurin. Vaikka söimme viisi kertaa päivässä entisen kolmen sijaan, painomme laski 700 gr eilisestä. Vanhojen jalkojemme kuorma vähenee ja on helpompi hengittää, kun paino laskee. Olemme molemmat innoissamme!

Jumalan sana sanoo meille, että meidän ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli. Sen tähden on viisautta pitää huoli ruumiistamme, kehostamme, jossa meidänkin on elettävä joka päivä. Me olemme heikkoja houkutuksille. On tullut syötyä useampia ravintola-aterioita, joissa on hyvää, mutta suolaista ruokaa. Se on näkynyt turvotuksena jaloissa ja runsaana painon nousuna. Osa tuosta hyvästä painonlaskustamme johtuu siis turvotuksen vähenemisestä.

Eilen Seurakuntamme tarjosi hyvää ruokaa, joka sopi hyvin laihdutusohjelmaani. Kaikkia lähimmäisten hyväksi vapaaehtoistyötä tekeviä kiitettiin kuluneesta talviajasta. Oli ilo nähdä, että meitä on paljon. Sata henkeä oli noudattanut kutsua. Diakoniasta vastaavat olivat hankkineet orvokintaimet kaikille. Oli ilo istuttaa pieni taimi kukkapankkiin muistuttamaan siitä rakkaudesta lähimmäistä kohtaan, joka elää runsaana Seurakunnassamme.

Rukoillaan, että lähimmäisestä huolehtiminen ei lopu kesän ajaksi, vaan että kaikki toista ihmistä kaipaavat ja puutetta kärsivät lähimmäiset saavat avun oikeaan aikaan. Jeesus rakastaa jokaista ihmistä. Hän toivoo, että me Hänen seuraajansa olemme hänen kätensä ja jalkansa. Hän on jättänyt työn tässä maailmassa meidän käsiimme. Hän sanoo meille: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Annetaan aikaamme ja annetaan omastamme sille, joka meitä ja meidän apuamme tarvitsee, niin Jeesus palkitsee meidät sydämen ilolla ja rauhalla.

Sinulle, rakas Lähimmäiseni toivotan heleätä helluntaita! Helluntaina Jeesus lähetti Pyhän Hengen maailmaan. Meillä on kiitosjuhla!

Tänä aamuna, 22.5.2010, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

kaisa jouppi kirjoitti...

Minäkin olen kuurilla :)
Aloitimme erään blogiystävän ideasta ja innoittamina.

Minulla oli muutama viikko sitten kylässä koulukaverini.
Tein meille sapuskaksi makaroonilaatikkoa ja vadelmapiirakkaa. M-laatikkoa syödessämme ystäväni pyysi SUOLAPURKKIA näkösälle.
Pyyhin siitä pölyt ja iskin pöytään.
Oli minulta mennä makarooni vääräänkurkkuun katsellessani sitä suolaamista.
Hän sanoi käyttävänsä kotonaan kun on, RUUSUSUOLAA ruokaan ja pesevänsä sillä hampaansakin.
Ei ollut hänellä liikakiloja, eikä turvotuksia :(
Hampaansakin olivat, kuin kuoritut riisryynit.
Kun matkustan kaupunkiin, ostan myös ruususuoloja.
En kumminkaan uskalla lisätä käyttöä.
Olen juuri oppinut olemaan lisäämättä suolaa mihinkään.
Kesäisiä terveisiä täältä landeilta, uskoo ja toivoo suolaton, mutta tursuava ja pulleroinen Kaisa.

mummi kirjoitti...

Kaisa, nyt me voidaan kannustaa toisiamme painonpudoyuksessa. Suola on ainakin minulle kova myrkky. Jalat turpoavat niin, että kengät eivät mahdu jalkaan. Nyt vasta turvotus on poissa. Sitä kesti viikon. Tsemppiä laihdutukseen ja kaikkeen muuhun Sinulle, Kaisa! Mummi