perjantai 9. huhtikuuta 2010

Jumala parantaa kokonaisvaltaisesti

Lähimmäiseni, keskustelukumppanini huomasi tapani mennä ulko-ovelle tutustumaan uuteen päivään. Sanoin hänelle, että pieni koira, ystäväni, herätti minut iloitsemaan aamuista, kun katselin kuinka se pieni eläin nautti ulkona olostaan. Ensin se nosti kuononsa korkealle ja nuuhki voimakkaasti. Eka pisun jälkeen se pysähtyi ja katseli ympärilleen. Näin, että se iloitsi näkemästään. Selvästi se nauroi minulle, kun kerroin sille, että minäkin iloitsen!

Ei pieni koira ole ainoa eläin, joka on opettanut minua. Eräänä kevätaamuna katselin, kun pihajäniksemme heräsi ja valmistautui päivän matkaan. Se nousi varovasti makuulta, istui, ja alkoi aamutoimet. Se pesi kasvojaan niin kuin kissa. Se kävi läpi tarkasti etujalat ja ojenteli niitä, niin kuin olisi voimistellut. Sitten oli takajalkojen vuoro ja ennen liikkeellelähtöä se venytteli vielä kunnolla selkänsä. Tuota pupua katsellessa ajattelin, että onkohan Luoja istuttanut siihen tuon venyttelyn tarpeen. Ajattelin, että minunkin kannattaa venytellä, ennen kuin nousen vuoteesta. Pieni pupu opetti minulle tämän vanhoilla päivilläni, parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Jumala haluaa meidän elävän niin, että terveytemme säilyy. Hän loi päivän ja yön. Päivällä teemme työtä ja yöllä nukumme, sillä emme jaksa ilman riittävää lepoa. Viikossamme on lepopäivä, jonka vietämme perheen kanssa ja kuulemme Sanaa henkemme ravinnoksi. Jos me emme lepää työviikon jälkeen, palamme pian loppuun. Jumala kehottaa meitä olemaan murehtimatta. Annetaan Isälle rukouksessa kaikki huolemme, että meidän mielemme saa levätä murheista, joita emme itse kuitenkaan voisi ratkaista. Jumala voi! Jumala varoittaa meitä katkeroitumasta. Rukoillaan Jumalaa, että voisimme unohtaa kärsimämme pahan ja voisimme antaa anteeksi. Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” Rakas Ystävä, viedään Jeesukselle mieltä painavat asiat ja synnit. Jeesuksella on valta antaa synnit anteeksi ja Pyhä Henki siunaa sydämemme rauhalla ja rakkaudella. Jumala sanoo: ”Siunatkaa, älkää kirotko!” Jumalan Sana ja Jumalan syli on lääke koko meidän ruumiillemme. Rakas Lähimmäiseni, kuunnellaan Jumalan tahtoa ja otetaan vastaan Hänen hoitonsa joka päivä, se parantaa meidät!

Tänä aamuna, 9.4.2010 rakkaudella Mummi

4 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Rakas mummi,olen lukemassa kirjaa,joka on kiinnostava.
Siinä tapahtuu kaikkea Jumalan taholta,ihanaa.

Taas hyvä kirjoitus.Tahdon parantua kokonaisvaltaisesti,tiedän,että Jumalalle on kaikki mahdollista.Minun kohdallani pitäisi luoda uutta jäseniinkin.Selkä ja jalka on pysyvästi vammautunut.Mutta Jumalalle on KAIKKI mahdollista.
Kerroin joskus lääkärilleni,että odotan paranemista,hän ei ole uskovainen,vaikka mukana seurakunnan kirkkovaltuustosta,en tiedä onko nyt.Hän sanoi,että tapahtuu niitä jotain paranemisia,mutta ei pahoissa vammoissa niinkuin sinulla on. Jossain kokoussarjoissa oli puhuja,joka sanoi ettei vielä ole voimatekojen aika, eli ei sellaisten missä luodaan uutta.
Kyllä silti ainakin maailmalta kuulee kuinka ihmisiä paranee vaikeistakin taudeista.Niinkuin kirjassa,josta tein viimeisimmän kirjoitukseni.

Kiitos mummi sinun kirjoituksestasi,anteeksiantaminen on tärkeää.
Kaikkea hyvää ja Jeesuksen varjelusta.

mummi kirjoitti...

Kirsti rakas, tämä on kolmas kommentti sinulle. Aina on yhteys poikki. Uskotaan Jeesuksen sana, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Hän luo uutta joka päivä. Kiitetään ja odotetaan Herran aikaa! rakkaudella Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Mummi rakas.Kiitos muistutuksesta.
Olemme valvoneet liian myöhään ja sen takia olemme olleet jatkuvasti väsyneitä.Tahtoisin,että pääsisimme aikaisemmin illasta nukkumaan,että jaksaisimme paremmin.Joskus nuorempana minulle tuli kanssa tuo ajatus mieleen:"Jumala voi"
Kiitos.Mukavia hetkiä jokaiseen päivääsi!!

mummi kirjoitti...

Rakas Kata, tänäänkin, kun jätämme Teidän asianne Isälle kiittäen, me tiedämme,että Jumala voi! Me odotamme Hänen aikaansa. Kaikki rakkaat nuoret, nukkukaa, kun vielä voitte rauhassa nukkua. Kun tulee, vauva, on nukuttava silloin, kun se on mahdollista. Mummi muistaa!