lauantai 23. tammikuuta 2010

Ylösnousseen todistajana

Ihmetteletkö Sinä, Lähimmäiseni, miksi minä, vanha mummi, kirjoitan Sinulle blogissa? Teen sen ilolla siksi, että Herra lähettää minut kirjoittamaan ja antaa aiheet. Teen sen siksi, että Sinä, joka etsit sisältöä elämääsi, ymmärtäisit, minkälaisen aarteen Jumala on antanut meille Jeesuksessa.

Jeesus on Jumalan oikea käsi, joka tarttuu ihmisen elämään silloin,kun hän on hukkumassa. Näin minä sen koin silloin, kun hän poimi minut omakseen linja-automatkalla. Silloin sain elävää vettä Vapahtajaltani. Silloin sain rauhan sisimpääni, koska Jeesus otti pois syntieni painon. Olin vapaa, ensimmäisen kerran elämässäni. Tiesin, että tätä olin aina odottanut. Kiitollisuus ja riemu tulvivat sisimpääni!

Rakas lähimmäiseni, Jeesus korjaa meidän sydämemme. Siitä alkaa uusi sisäinen elämä Jumalan kanssa. Kun Jeesus nousi taivaaseen, Hän sanoi, että Hän ei jätä meitä orvoiksi. Hän antaa meille rakastavan Isän, Pyhän Jumalan, joka on luonut meidät kuvakseen. Hän antaa meille Pyhän Hengen sisäiseksi oppaaksi ja tiennäyttäjäksi. Jeesus elää meille Jumalan Sanassa, Raamatussa. Jumala antaa uskon Jeesukseen, Vapahtajaamme, ja Hän elää meissä Pyhän Hengen kanssa. Tämä on Jumalan salaisuus, emme ymmärrä sitä, mutta elämässämme näemme, että se toimii. Jumala puhuu meille sanansa kautta ja puhuu meille Pyhän Hengen kautta ohjatessaan meitä tahtonsa tielle.
Apostolien teoissa 4:20 sanotaan: ”Me emme voi olla puhumatta siitä mitä olemme nähneet ja kuulleet”. Jumalan rakkaus vaatii minuakin todistamaan Sinulle Jeesuksesta, Pelastajastamme.

Taivaaseen astuessaan Jeesus antoi lähetyskäskyn, Matt. 28:19-20: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti”. Rukoillaan, että lasten vanhemmat ja seurakunnat opettavat lapset kasteen jälkeen Jumalan tahdon tielle!

Tänä päivänä, 23.1.2010, rakkaudella Mummi