maanantai 9. marraskuuta 2009

"Virsistä viis"

Rakas Lähimmäiseni, saanko jakaa kanssasi ilon siitä, että olen saanut rukousvastauksen! Olen rukoillut, että Suomen TV ottaisi ohjelmistoonsa hengellisiä tuokioita, joissa katselijat saisivat lepohetken, monien formaattien tulvan välissä, ja että se lopettaisi repivät väkivaltaohjelmat. Nyt on sunnuntai-iltaan hyvään katseluaikaan saatu ”Virsistä viis”, virsiä yhteisestä pallostamme. Ei tietenkään mitään Jeesus-virsiä, mutta kuitenkin virsikirjamme virsiä. Niitä voi kuunnella rauhassa ja mieli saa levätä. Kiitos siitä! Kiitetään myös hyvistä keskusteluohjelmista!

Muistan kiitoksella Samuli Edelmanin ohjelmat, joissa levytettiin hänen laulamiaan virsiä. Oli ilo kuunnella kauniita virsikirjamme virsiä. Jos joku ei näistä ohjelmista välitä, voihan hän sulkea TV:n, niin kuin väkivaltaohjelmillekin on pakko tehdä. Valitettavasti monissa kodeissa lapsetkin saavat katsella ohjelmia, jotka vaikuttavat heidän kehitykseensä huonolla tavalla, ja ohjaavat heidän elämäänsä väärille teille. Valitettavasti ennen katsottavat perheohjelmat, kuten Kotikatu, näkyvät muuttuvan tämän maailman mukaan niin, että niitä ei enää voi katsoa. Rukoillaan, että ohjelmista vastaavat ymmärtäisivät vastuunsa ohjelmavalinnoissa ja muistaisivat kuinka suuri vaikuttaja TV Suomen kodeissa on. Antakoon Jumala heille viisautta! Virsistä aloitettuani liitän tähän pari säkeistöä Jumalan Sanaa ylistävästä virrestä:

”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa. Myös jalokivi kallein on sen rinnalla vain multaa. Näin suuren lahjan taivaasta me saimme omaksemme, sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme. Ah sana kallis, iäinen, hyljätty monta kertaa! Ei mikään tieto maallinen voi sille vetää vertaa. Lujempaa turvaa meille ken voi tuoda mistään muusta kuin armon sana ikuinen! Se lähti Herran suusta. Kuin vesilintu lahdella käy alle veden pinnan ja huuhdottuaan sulkansa taas nostaa puhtaan rinnan, niin puhdistuu myös henkemme sanassa kirkkahassa ja liikkuvansa tuntee se olossaan oikeassa. Siis kiitos armon Jumala nyt lakkaamatta aivan, kun sinä meille sanassa osoitat tietä taivaan. Ken nyt on köyhä, rikas ken sanasi satuansa! Sen kalliin aarteen jokainen saa pitää omanansa”. Virsi 183:1,4,6,7

Tänä aamuna, 9.11. 2009, ilolla Mummi