sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Lisää Jumalan lupauksia

Rakas Lähimmäiseni, tänään sunnuntaina on jo marraskuu puolessa välissä. On reilu kuukausi jouluun! Kyllä se on totta, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin päivät seuraavat toistaan. Tänään on yhteyden päivä, jolloin seurakuntana kohtaamme Jumalan jumalanpalveluksessa. Me kuuntelemme sen kotikirkostamme radion kautta. Yhteys on sama kuin olisimme kirkossa. Ehtoollisella käymme sitten kun se on mahdollista. Jumala siunatkoon Sinunkin päiväsi!

Jumalan rakkauskirjeessä on niin paljon hyviä raamatunkohtia, että haluan kirjata Sinulle vielä lisää Jumalan hyviä lupauksia. Katsele ne tekstit Raamatusta sitten, kun Sinulla on aikaa. Tulet siunatuksi!

Sillä sinut tehtiin minun kuvakseni: 1 Ms. 1:27. Minussa sinä elät, liikut ja olet, sillä sinä olet minun lapseni Apt. 17:28. Valitsin sinut, kun suunnittelin maailman luomista: Ef. 1: 11 ja 12. Et ollut vahinko, sillä kaikki päiväsi on kirjoitettu minun kirjaani: Ps. 139:15 ja 16. Kudoin sinut yhteen äitisi kohdussa, saatoin sinut maailmaan syntymäpäivänäsi: Ps.139:13. Minun tahtoni on antaa rakkauteni Sinulle: 1 Joh. 3: 1. Minä olen huoltajasi ja annan sinulle kaiken mitä tarvitset Matt. 6: 31-33. Iloitse minussa ja minä annan sinulle mitä sydämesi toivoo ja pidän sinusta huolen:
Ps.37:4-5. Minä olen Isäsi ja rakastan sinua samalla rakkaudella kuin Poikaani Jeesusta: Joh.17:23. Annoin kaiken, mitä rakastin saadakseni sinun rakkautesi: Room. 8: 31,32. Ei enää mikään erota minua sinun rakkaudestasi: Room. 8: 38,39. Tule kotiin, taivaassa iloitaan sinusta: Luukas. 15:7.

Kiitos rakas Taivaallinen Isä siitä, että Sinun rakkautesi on ikuinen ja äärettömän suuri, sen Sinä olet meille Raamatussa ilmoittanut. Me iloitsemme siitä, että saamme olla lapsiasi Jeesuksen ristintyön tähden. Iloitsemme siitä, että sinä kuulet rukouksemme ja vastaat niihin tahtosi mukaan. Kiitos siitä, että Sinä puhut meille ja haluat meidät lähellesi. Kiitos siitä, että Sinä, Kaikkivoipa Jumala, haluat auttaa kärsivää lastasi. Kiitos armosta, jonka Jeesus meille antaa ja kiitos sydämen rauhasta ja vapaudesta. Kiitos Pyhän Hengen voimallisesta työstä elämässämme ja jokapäiväisestä johdatuksesta. Ole ylistetty Kolmiyhteinen Jumala!

Tänä aamuna, 15.11.2009, ilolla Mummi