perjantai 30. lokakuuta 2009

Sakkeuksen muutos

Lähimmäiseni, tiedätkö, että Luukas, joka kirjoitti yhden evankeliumeista, oli lääkäri. Hän kirjoitti ylös lääkärin tarkkuudella näkemiään tapahtumia Jeesuksen kolmevuotisen toiminnan aikana. Eräänä päivänä Jeesus kulki Jerikon kaupungin läpi. Kadun varret täyttyivät pian ihmisistä, jotka halusivat nähdä Jeesuksen. Olihan Hän tehnyt monia ihmetekoja! Kansan joukossa oli rikas publikaanien päämies, josta Luukas mainitsee, että hän oli ”varreltansa vähäinen”. Koska hän ei olisi nähnyt Jeesusta, hän kiipesi metsäviikunapuuhun ja tähysti siltä lehvien lomasta, kun Jeesus lähestyi häntä. Mies säikähti varmaan pahanpäiväisesti, kun Jeesus puhutteli häntä: ”Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää olla sinun huoneessasi”. Alas kavutessaan Sakkeus varmaan ihmetteli, mistä Jeesus tiesi hänen nimensä, mutta iloiten hän otti Jeesuksen kotiinsa. Kansa napisi, että syntisen miehen luo hän menee kylään, sillä kaikki tiesivät hänet veronkiskuriksi. Pelkällä läsnäolollaan Jeesus muutti Sakkeuksen ahneen sydämen: ”Mutta Sakkeus astui esiin ja sanoi Herralle: ”Katso puolet omaisuudestani minä annan köyhille, ja jos joltakulta olen jotakin petoksella ottanut, niin annan nelinkertaisesti takaisin”. Niin Jeesus sanoi hänestä: ”Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle, koska hänkin on Aabrahamin poika; sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”. Luukas: 19: jakeet 1-10.

Lähimmäiseni, Jeesus tuntee meidätkin kaikki nimeltä. Hän voi ilmestyä meidänkin elämäämme yhtä yllättäen kuin Hän huomasi Sakkeuksen metsäviikunapuusta. Kun Jeesus puhuttelee meitä, meidän kannattaa kuunnella tarkkaan ja odottaa ilolla, mitä Hän meille sanoo, sillä Hän etsii kadonneita ja eksyneitä. Haluaako Jeesus tulla tänään Sinun sydämesi Herraksi, vai toivooko Hän Sinulta suunnanmuutosta? Monesti me luulemme olevamme ihan ok, mutta Jeesuksella voi olla tärkeää asiaa meidän parhaaksemme. Minua puhutteli tässä Sakkeuksen sydämen muutos hyvin vahvasti. Minä annan joka kuukausi pienestä eläkkeestäni rovon lähimmäisilleni. Jeesus kysyy nyt: ”Miksi et tulevassa kuussa ja joulukuussa voisi antaa sitä nelinkertaisena, koska niin moni lähimmäisesi elää puutteessa?” Voisitko paastota omista tarpeistasi? Jeesus lupaa antaa iloisen mielen sille, joka jakaa omastaan niin, että tuntuu! Haastan Sinutkin Lähimmäiseni kuuntelijaksi ja lahjoittajaksi Radio Vaasasta tulevaan Hengellisen musiikin toivekonserttiin 31.10. -09 klo 10-12.

Tänä aamuna, 30.10.2009, ilolla Mummi